4:28:17


Pieni kirjoitus päivän urakasta ! Pingoin tänään monien tuhansien kanssa Tukholman maratonin. Mulla on jostain syystä tosi huono tuuri kisasäiden suhteen, kun tähän mennessä kaikki kisat missä oon juossut on olleet enemmän kuin kaatosadekisoja. Vettä on tullut kuin saavista kaatamalla eikä lämpötilatkaan oo ollu mitään päätä huimaavia. Niinpä sitten tänäänkin 10km jälkeen alkoi sitä vettä tulla kuin sanonko mistä, eikä loppua näkynyt kun metroon lopulta pääsin. Kuitenkin onnistuin jotenkin polttamaan hartiani ja yläselkäni ravunpunaisiksi...


Vaikka kovasti tammikuussa uhosin, että juoksen maratonin 4 tuntiin, ei se nyt ihan realistinen tavoite ollut. Koko keväänä ennen maratonia juoksin yhteensä 23 kertaa, joista tasan yksi oli kunnon pitkä lenkki (viikko ennen maratonia...). Muut oli sitten max. tunnin pituisia matalasykkeisiä rasvanpolttolenkkejä, usein vielä aamuisin tyhjällä vatsalla. Että enpä mä ollut hirveän hyvin kyllä valmistautunut, kun treenit on kevään aikana ollu enemmän ja vähemmän tuolla salilla.

Ennen maratonia kuitenkin päätin, että 4:30 on tavoite. Ja jos menee yli, niin en pety, koska tosiaan sitä treeniä nyt ei kevään aikana tullut. Jos alle 5h selviän, niin olisin tyytyväinen. Ja alle 4:30 mä pääsin ! Joka ikiselle juomapisteelle pysähdyin, join joko mukillisen energiajuomaa tai vettä, muutaman kerran molemmat kävellen ja sitten jatkoin matkaa. Aina kun oli ruokaa tarjolla, niin ilolla ne popsin. Matkan aikana sisuksiini upposikin ainakin yksi banaani, 4 rypälesokeritablettia, pieni pätkä energiapatukasta ja 1/4 suolakurkku. Yhdellä pisteellä nappasin mukin ja hörppäsin, mutta kun sisällöksi paljastuikin lihaliemi niin lensi se aika nopeasti hiiteen. Lisäksi pysähdyin kaksi kertaa matkalla vessaan. 

Maalissa mulla pääsi itku. Meinas pari kertaa päästä matkallakin. En tiennyt yhtään mun aikaa, joten sitä en itkenyt. Itku pääsi siitä onnesta, että pääsin maaliin, ja siitä ettei siellä paikalla ollut ketään jakamassa sitä mun onnea ja fiilistä. Läpimärkänä, kädet puutuneena ja etuolkapäissä jomotti jäätävä kipu niin olisin vaan halunnut että joku olisi siellä ollut pitämässä musta huolta ja halaamassa. Samantien maaliin päästessäni äiti soitti, mutta enpäs voinut puheluihin vastata ennenkuin pääsin telttaan vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. Läpimärät lenkkarit, toppi, shortsit ja sukat painoivat varmaan taas sen 10 kiloa, ja oli ihanaa saada kuivat ja lämpimät vaatteet päälle. Juna-asemalla vihdoin pääsin puhumaan kunnolla äitin ja iskän kanssa, kun pääsin kuiviin sisätiloihin eikä tarvinnut enää pelätä puhelimen puolesta.

Täältä voitte käydä vilasemassa mun väliajat, vedin aika mallikkaan loppukirin ;)

Ei kommentteja: