Tyttö on kaunis ja ystävällinen, minä vihaan häntä.


Lakinlaskijaisissa on nyt kahtena peräkkäisenä vuonna ollut hyvä artistitarjonta, joten suunnattiin taas V:n kanssa Otaniemeen hullujen teekkareiden keskelle. Pelottavinta illassahan on klo 0:00 suoritettava laskinlaskuseremonia. Valot pimenee, teekkarit nostaa lakit ilmaan ja alkavat hoilata yhteen ääneen jotain laulua, joka kuulostaa ulkopuolisen korvaan suurinpiirtein tuomiopäivän marssilta. Jösses, kyllä taas jäi sellaiset traumat, että vuosi kestää toipumisessa...


Yleensä törmään teekkaritapahtumissa lukiokavereihin tai tuttuihin jatkuvalla syötöllä, mutta eilen saldo oli tavallista pienempi. Tiedä sitten, mistä johtui. Mr. M tyttöystävineen piti kuitenkin meille hetkisen seuraa, ja yritti ottaa julkaisukelpoisia kuvia blogiin. Siinä kuitenkaan onnistumatta. Mikä on, kun ei Applen myyjä osaa käyttää iPhonen kameraa? Vikahan ei voi olla kuvattavissa.


Artistivalikoimasta vastasi tänä vuonna Sydän Sydän (oli ehkä oudoin bändi mitä oon koskaan nähnyt), Jukka Poika sekä SMG, minkä takia me oikeastaan Otaniemeen raahauduttiin. Jukka Poika oli melkoinen pettymys, kun Hän haluu huussin jäi kuulematta ja Pläskikin oli vähän lame keikkaversiona. Ja Jossu ei vaan toimi ilman Cheekiä. Siideripissis ei onneksi saanut mua tällä kertaa itkemään. Edellisestä Jukka Pojan keikasta mulla ei oo minkäänlaisia muistikuvia. TBH, en edes muista herraa lavalla nähneeni...


RWBK:n ja SMG:n välissä saatiin muutama kunnon tanssibiisi, tosin siinä vaiheessa ei enää tanssittu, kun oltiin puristuksissa aidan ja hullujen teekkareiden välissä. Koska eturivissä oli oltava kuumis-Joelin takia.


SMG soitti keikan aikana kaksi julkaisematonta biisiä tulevalta albumilta, ja sitten niitä vanhoja klassikoita. Voi että, SMG on vaan niin ihana livebändi ! Joidenkin biisien kohdalla olin ihan valmis pillittämään täyttä kurkkua.



Puhuttiin V:n kanssa, että halutaan olla isona yhtä hyvin säilyneitä kuin Terhi Kokkonen. Apua mikä nainen !




Ja voi luoja. Suomen kuumimmat miehet TOP5 kuuluu ehdottomasti Joel Melasniemi.
K U U M A
V tosin kommentoi, että mun ja Joelin aatemaailmat ei ehkä ihan kohtaa. Sanoin, että pikkujuttuja. Aatemaailmat nyt on helposti muokattavissa mieleisekseen...



SMG:n lisäksi teekkarit tarjoilivat parastaan liukumäen ja pallomeren muodossa. Pallomeri jäi tällä kertaa väliin, koska siihen mentäessä olisi pitänyt ottaa kengät pois jalasta. Eikä siellä olisi edes voinut tehdä Bazingaa suuren teekkarimäärän vuoksi. Muumi-tyylinen liukumäki tosin teki meihin vaikutuksen !

Ei kommentteja: