Marraskuun mahtijutut

Jee, joulukuu ! Nyt saa vihdoin ja viimein luvan kanssa hössötää joulua oikein urakalla. Allekirjoittanut aloitti tänään joulusiivouksen (hiljaa hyvä tulee) ja on jo hyvässä vauhdissa lahjojen kanssa. Partiolaisten kalenterista putkahti tuttuun tapaan kynttilä ja koristeita oon jo ripotellut pitkin poikin asuntoon. Joulukuu on niin ihana !

Marraskuu olikin mulle oikea vastakohtien kuukausi. Mentiin hissillä pikavauhtia ylimpiin kerroksiin, ja sitten sieltä tipahdettiinkin kovaa alas niin että tanner tärisi. Loppupeleissä siis keskinkertainen kuukausi, plusmiinus nolla.


Lempikappale:



Justin Timberlakea on tässä kuussa luukutettu oikein urakalla, mutta tää biisi on kyllä ollut marraskuussa ihan ykkönen. Mitä saa kun yhdistää maailman parhaimman mieslaulajan ja maailman parhaimman ulkomaisen miesräppärin. Eihän siitä voi olla lopputuloksena mitään muuta kuin timantti. 


Lempiasuste:


Marraskuun puolivälissä vaihdettiin mun ruokavalio uuteen uskoon, jonka seurauksena oon saanut kuskailla eväsbokseja millon minnekin. Lisäksi alkoi se kuuluisa kuumiskoulu MPKK, minne roudaan tietokoneen luennoille mukaan. Sitten siihen päälle kandimatskut, kalenterit, juomapullot sun muut, niin laukkuvaihtoehdot rajoittuu tasan jumppakassiin ja Kånkeniin. Koska sitä Neverfullia mulla ei vielä oo eikä tätä menoa vielä pitkään aikaan tuu olemaankaan... Ja jostain kumman syystä mun hartiat tykkää repusta enemmän...

Lempikosmetiikka:


Tuuli + kylmä ilma + kuivattava lääkekuuri + hammasraudat = satavarmasti rohtuneet huulet ja haljenneet suupielet. Ja ainoa oikeasti auttava juttu on Bepanthen.

Lempiostos:



Joulu-Pihlis kehräilee onnellisena sohvalla.


Lempiesine:


Yhtenä päivänä hävitin kalenterini ja olin samantien kriisissä. Toisena päivänä jätin sen kotiin ja onnistuin sen aikana sopimaan kolme (3) menoa päällekäin. Note to self: kun tiedät että se kalenteri kuitenkin on täynnä, niin älä nyt oo tyhmä ja sovi menoja tarkistamatta että onko sulla aikaa vai ei...

Lempiruoka:
Gingerbread Protein Pudding puolukoilla ja kanelilla.


JOULU. TAIVAS. MIKSI TÄTÄ EI OO OLLUT KAUPOISSA AIEMMIN.


Lempitekeminen:
Hiippari-haahuilu


Marraskuun eka sunnuntai on kyllä oikeasti partiovuoden kohokohta. Tänä vuonna oltiin Marjatta ja puolukat ja tajuttiinkin juonesta jotain. Ja onneks tajuttiin, olis ollutkin aika noloa jos ei oltais tajuttu siitä mitään vaikka katsottiin alkuvideot miljoonaan kertaan, säe kerrallaan ja kirjoitettiin niiden repliikit ylös. No mutta hei, loppuraportista 40/45 ! 

7. sija ja äärimmäisen tyytyväiset ja onnelliset kisaajat. Ensi vuonna voitto on meidän. 

1 kommentti:

kailla kirjoitti...

ollaan parhaita !
ps. sika makeet toi joulupallo-valo-systeemi!