Seljalandsfoss

Lisää vesiputouksia! Jos jotain voisin Islannista ottaa mukaani Suomeen, niin vesiputoukset. Siinä on vaan jotain ihan uskomattoman rauhoittavaa, kun katsoo veden valuva, ryöppyävän tai jylisevän alas.


Seljalandsfossillakin olen vieraillut näiden 4 kuukauden aikana jo kolme kertaa. Silti joka kerta se paljastaa itsestään uusia puolia. Kahdella kerralla sää on ollut pilvinen ja putous näyttää utuiselta sumuverholta. T:n kanssa taas aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, jolloin putous sai taas ihan uuden ilmeen.



Parasta Seljalandsfossilla kuitenkin on se, että sen taakse pääsee kävelemään! Ensimmäisen kerran putouksella käydessäni yritimme kummitytön kanssa etsiä Muumeista tuttua Kuningatarsmaragdia. Kunnes sitten muistimme, että eihän sitä sieltä voi löytää. Muumipeikkohan vei sen sieltä jo! Mietimme kyllä, voisikohan sielä löytää esimerkiksi Prinssitimantin tai Prinsessatopaasin...


Tälläkään putouksella ei muuten selviä kuivana, nimittäin tuulen suunnasta riippumatta kastuu joka kerta!


Äärirajoille - Sólheimasandur



Suuntasimme pikkusiskon kanssa Sólheimasandurille katsomaan Yhdysvaltain laivaston lentokonetta, joka putosi mustalle hiekalle 1970-luvulla. Samaisen koneen voi bongata myös Cheekin musavideolta ja kuulema myös joltain Justin Bieberin myös, mutta se ei nyt niinkään kiinnostanut.


Koneelle pitää kävellä 4 kilometrin matka suoraa tietä, mutta mehän fiksuina tyttöinä otimme tietenkin aluksi kiertotien kun haluttiin vähän haastetta. Oikeastihan ei vaan osattu lukea viittoja... Neljän kilometrin matka muuten tuntuu aika pitkältä, kun kävelee upottavaa mustaa hiekkaa pitkin suoraan kohti merta. Oli ehkä vähän sellanen aavikkofiilis, varsinkin kun aurinko porotti taivaalta eikä lentsikkaa näkynyt missään...



Tuntuu muuten aika uskomattomalta, että koko koneen miehistö selvisi hengissä pudotuksesta. Koneessa kun ei ole siipiä tai perää ja ohjaamostakin puuttuu puolet.



Iso peukku meiltä, tää oli niitä harvoja paikkoja missä sai pyöriä ihan rauhassa ilman isoa turistilaumaa!






Kerið

Kultaisella kierroksella vierailin samalla Kerið-kraaterilla. Kerið on alunperin ollut tuhkakartio-tulivuori, joka on purkautuessaan sitten tyhjentänyt magma-varastonsa ja romahtanut kasaan muodostaen nykyisen kraaterin.

Kraaterin pääsee kiertämään sen yläkautta ympäri. Askeleitaan sai kyllä tosin varoa, sillä kraaterin punainen hiekka lähtee helposti vierimään kenkien alta ja kraaterin reunoilla ei ole minkäänlaista aitaa. Ehkä semihasardia ottaen huomioon tuollakin päivittäin ravaavan turistimäärän...

 


Gljúfrabúi



Yksi mun ehdottomista lemppariputouksista on Islannin etelärannikolta Seljalandsfossin vierestä löytyvä Gljúfrabúin putous. Se on vähän piilossa, sillä se putoaa kokonaan luolan sisään eikä sitä näe tielle ollenkaan ihan pientä siivua lukuunottamatta. Luolan paikan paljastaa sieltä virtaava puro.


Luolaan voi kipittää kengät jalassa liukkaita kiviä pitkin, mutta ensimmäisellä kerralla liukasteltiin luolaan T:n kanssa ilman kenkiä. Vesiputous heittää luolassa aika hyvin vedet päälle, joten kuivana täältä ei pois pääse!

T:n kanssa kiivettiin myös ehkä vähän uhkarohkeaa reittiä ulkokautta vesiputouksen huipulle. 


Islantiterkut


Neljä kuukautta tällä tulen ja jään saarella on hujahtanut hetkessä. Tuntuu, että olisin tullut tänne vasta eilen ja samaan aikaan, että olisin ollut täällä jo paljon pidempään. Harjoittelu on ollut niin mahtavaa, että odotan jokaista työpäivää innolla. Harvoin on sellaista tilannetta, että odottaa maanantaita tai että puolentoista lomaviikon jälkeen ei meinaa saada illalla unta, kun odottaa työpäivää niin innolla. Kerrankin näin, kun marraskuusta eteenpäin sitten onkin vielä toistaiseksi työtön...



Neljään kuukauteen on mahtunut upeita päiviä käsittämättömän upeissa maisemissa. Lomapäivinäni kiersin T:n kanssa saaren ympäri autolla ja tuon reissun noin 1000 valokuvaa odottaa vielä kameran muistikortilla läpikäyntiä. Sitä ennen teille on luvassa etelärannikon maisemia ja niissäkin riittää ihmettelemistä.


Syys-lokakuu tuleekin olemaan varsin kiireistä aikaa näin parin hiljaisen kesäkuun jälkeen, kun luvassa on seminaareja, vierailuja ja miljoonia naputettavia taustamuistioita. Luvassa on onneksi vielä ainakin yksi reissu, kun suuntaamme työpaikan virkistyspäivänä Vestmannasaarille. Kuvamateriaalia riittää tosin jo nytkin varmaan vuoden blogipostauksiin! Kuvien läpikäynti tosin on asia erikseen, kun jokaista kuvaa jää tuijottamaan haltioituneena. Vaikka kuvat eivät tee oikeutta näille maisemille!